Pentutuoksua odotellessa :)

Eletään taas jännittäviä aikoja; Meeri astutettiin heinäkuun lopulla Edulla. Viime viikolla Meeri kävi ultrassa ja pentuja siellä näkyi. Laskettu aika on syyskuun lopulla ja taas ollaan jännän äärellä. Miten tämä tuntuu olevan aina vain jännittävämpää kerta toisensa jälkeen? Ja joka kerta miettii miksi tähän kaikkeen aina ryhtyi, ehkä se on se palkinto, ne ihanat pennut ja onnelliset perheet ja ihanat uudet tuttavuudet mitä tästä kaikesta syntyy. Kovasti jo odotan että pennut ovat maailmassa, vaikka sitä kaikkea aina jännittääkin :)




Näyttelyissä ollaan käyty tasaisesti, Edu on aloittanut hienosti valioluokassa ja Esterkin on pärjännyt tasaisen erinomaisesti.




Esterin kanssa saan huomata sen miten paljon pentuajan koulutus vaikuttaa. Esterin jalan takia jouduttiin viettämään todella rajoitettua elämää puolivuotta, juuri ne tärkeimmät ajat 4-9kk jolloin mielestäni koira oppiii parhaiten. Se ikävä kyllä näkyy Esterin käytöksessä, Esterin mielestä on niin kamalan hauskaa joka puolella että se ei meinaa pysyä nahoissaan missään. Ester onkin ilmoitettu yhteen näyttelyyn enää ja sitten jäämme kotiin kasvattamaan kärsivällisyyttä tai siis hakeudumme treenaamaan johonkin ryhmään arkitottelevaisuutta. Sinällään on hauskaa kun moni mopsia kysyessään ensimmäisenä tuo esiin että haluaa mopsin koska ne ovat niin rauhallisia. Yleensä kerron kyllä, että terve mopsi ei ole rauhallisempi kuin mikään muukaan seurakoira, mopsin aktiivisuus voi yllättää monella tapaa. Mopsi tarvitsee koulutusta ja aktivointia varsinkin alle kaksivuotiaana siinä missä mikä tahansa muukin koira.




Laumamme Ruhtinatar arvon Grace Kelly täytti vuosia heinäkuun lopussa kahdeksan vuotta. Mummi nautti synttäreistään hyvän luun ja kuvaamisen merkeissä <3 Grace on pirteässä kunnossa ja jaksaa vielä hyvin lauman mukana, arvon Ruhtinatar tietää kyllä mistä langasta vetää ja nauttii huomiosta, ellei huomiota tule saattaa hypätä vaikka keskelle pöytää tarpeen tullen saadakseen huomiota :D
En ole koskaan aikaisemmin omistanut niin kissamaisesti hyppävää ja ketterää mopsia kuin Grace, vaikka ikää alkaa jo olemaan, se ei Gracen pomppimista hidasta :)







Kommentit

Suositut tekstit