pentusuunitelmia ja lumihanki menoa

On vaikeaa istua näppäimistön ääreen ja kirjoittaa vaikeista asioista. Niin se vain on. Sitä aloittaa ja taas lopettaa. Kirjoittamalla asiat tuntuvat vielä vaikeimmilta.
Meeri synnytti 13.1. kuusi ihanaa pentua, joista yksi syntyi kuoleena. Pennut syntyivät aikaisessa vaiheessa pieninä, 58 vuorokautta ovulaatiosta. Vaikka aluksi kaikki näytti hyvältä pennut eivät kehittyneet ja hiipuivat yksitellen pois. Meeri onneksi toipui kaikesta hyvin ja jatkaa yhtä hölmönä olemista. Pennut lähetin eviraan avattavaksi, mitään varsinaista syytä ei ollut kuin kehittymättömyys eli ilmeisesti kuollut pentu oli käynistänyt synnytyksen liian aikaisin ja muut eivät olleet vielä valmiita kasvamaan.
Taas sitä miettii onko kasvatuksessa järkeä. Miten paljon sitä meneekään aikaa sekä rahaa tähän kaikeen, mutta onnistuessaan on kyllä sen kaiken arvoista nähdä se onni uusilla omistajilla.

Me ollaan nautittu tästä ihanasta lumisesta talvesta mopsien kanssa ja näytettään kaikille pitkää nenää joka sanoo että mopsi kärsii liikkuessaan :P. Meillä harrastetaan aktiivista liikuntaa, koirat juoksee vapaana monta tuntia päivässä ja niinkuin kuvista näkyy nauttivat siitä paljon.
















Pitkän harkinnan jälkeen päätin uusia Ester&Edu yhdistelmän ja viiden viikon päästä meillä toivottavasti syntyy pentuja <3


Kommentit

Suositut tekstit