Avatessani aamulla koneen oli taas rakastamani rotu median kynsissä. Monesti lukiessani mopseista olevia artikkeleita, ei todellisuutta tuoda julki, ainoastaan se mikä myy ja tuo klikkauksia.

Olen ollut rodun parissa kaksikymmentä vuotta, omistanut useita mopseja sekä kasvatteja on 45kappaletta, seurannut myös vierestä useita mopseja ihan pennusta vanhuuteen. Mietin missä tilanteessa rotu oli silloin kuin itse sitä aloin harrastaa ja missä se on nyt; sanoisin että silloin ihmiset ostivat koiransa suomalaisilta kasvattajilta; nyt ostetaan sieltä mistä saadaan helpoiten ja nopeiten. Sitten on se toinen ääripää, joka uskoo siihen, että ostamalla mopsikerhon kasvattajalistan kenneleistä saa 100% terveen pennun. Mihin katosi se maalaisjärki siitä, että kyse on elävästä olennosta jonka terveyden tilaan sekä kehitykseen vaikuttaa toki geneettisen perimän lisäksi monet ulkoiset tekijät.




Olen monella rotupalstalla sekä koirapalstalla facebookissa, se on mediana todella voimakas. facebook somena on helppo tapa jakaa kaikkea nopeasti, se myös kärjistää asiat hyvin nopeasti.

Mietin usein millaisen kuvan rodusta me harrastajat annamme; tälläisessä vastavirrassa miten tärkeä pelinappula se onkaan tuoda julki sitä millainen rotu oikeasti on. Nimenomaan rotu, ei ne paperittomat halpatuonnit, vaan rotu täällä suomessa.

Missä vaiheessa tämä aktiivinen rotu sai pariinsa ihmisiä joille on ihan normaalia ettei koira kävele tai se pyörtyilee?
Meillä liikutaan paljon, mopsit rakastavat yli kaiken pitkiä lenkkejä sekä pihalla riehumista. Olen harrastanut mm. agilityä sekä rallytokoa useamman kanssa. Minulle mopsi on aktiivinen kaveri joka nostaa minut sohvalta liikkumaan. Miten suurimerkitys meidän ajattelulla onkaan, kun nämä ihmiset jotka mopsin rotuna haluavat lopettaa näkevät näitä negatiivisia asioita, se provosoi niitä ainoastaan enemmän.





Onko mopsi rotuna liian inhimillistetty? Otammeko asiat liian henkilökohtaisesti, jos joku kommentoi vaikka koiran ylipainoa tai sitä että normaali terve mopsi ei pyörry sekä kävelee ja liikkuu oikein reippaasti ilman mitään ongelmia.
Mopsi rotuna on koira siinä missä muutkin; se on perusterve, jaksaa liikkua sekä haluaa olla kaikessa mukana.

Mitä voimme tehdä kun rotu on lyöty jo aivan maanrakoon, ilman varsinaisia todisteita siitä mitä todellisuus on? Miten saamme asiat ymmärrettäväksi niin, että myös ne tavalliset harrastajat ymmärtäisivät miten tärkeä valinta on sieltä pennun valinnasta siihen millaista somekuvaa luomme rodulle.

Toivon, että saan kasvattaa vielä pitkään tätä ihanaa ja niin rakasta rotua <3


Kommentit

Suositut tekstit