kaikki ei aina mene niinkuin toivoo...

Välillä tuntuu, että koirien kanssa ei koskaan mene asiat niinkuin suunittelee tai toivoo. Pyhänpäivänä Ester oli olohuoneessa leikkimässä ja sai kuuluisat mopsihepulit; koitti hypätä sohvalle, mutta hyppy ei onnistunutkaan vaan kaatui. Siitä alkoi kauhea huuto, kun neitiä sattui, tilanne kuitenkin laukesi. Päivystyksen ohjeen mukaan annoin särkylääkettä ja arkena menimme polvea tutkimaan tarkemmin; selvisi että toinen ristiside on pahasti revähtynyt, onneksi ei revennyt. Nyt Esterin elämä on toistaiseksi pakkolepuuttamista ja hallittua liikkumista. Kaikki blogin lukijat nyt peukuttaa että Esterin jalka paranee loppuun asti näin hyvin mitä tähän asti on parantunut!!
Tässä ihana Ester 4,5kk:

Siirin myrkytyksen jälkeen oli lääkärien kanssa puhetta, että Siiri kannattaa sterilisoida kunhan veriarvot saadaan kuntoon. Siiri kuitenkin päätti, että yhdet juoksut vielä. Siiri olikin juoksuhoidossa äidilläni, ihmettelin kun Siirin koko takapää turpoi todella kovin. Varasinkin sterilisointiajan niin että laskin että juoksun pitäisi olla loppunut, olikin ihme kun Siirin juoksu kesti kahdeksan viikkoa ja jatkui valkovuotona. Onni onnettomuudessa että olin varannut kohdunpoiston, kun lääkäri suunitteli leikkauksen kulkua hän varmuudeksi ultrasi Siirin juurikin tämän hassun juoksun ja turvotuksen takia. Ultralla jo selvisi että vastassa oli selvästi laajentunut kohtu, joka olisi ollut vaarallinen märkäkohtu hyvässä lykyssä muutaman viikon päästä. Siiri on toipunut todella hyvin leikkauksesta, suosittelenkin jokaiselle nartun omistajalle, että ellei pentusuunitelmia ole, kohtu kannattaa poistaa hyvissä ajoissa.

Ei meidän elämä pelkästään sairastelua ole, vaikka muutamana viikkona siltä tuntuikin. Saimme hoitoomme ihanan Ruusan, joka on kohta viikon tuhissut meillä. On hauskaa huomata miten Ruusalla on edelleen samat tavat mitä oli kun meiltä muutti sijoitukseen. Valtavalla raivolla ja tohinalla Edu saa kyytiä niin että Edu reppana on pieniä hampaan jälkiä täynnä.

Välillä sitä miettii miten tätä näyttelyharrastusta jaksaa vuodesta toiseen ja kaiken lisäksi vielä maksaa tästä melkein ulkomaanmatkan verran per näyttely :D? Ehkä  tässä hommassa hulluus on vain eduksi. Sunnuntaina tuli pitkään odotettu matka Jyväskylän kansainväliseen näyttelyyn, mukaan lähti Edu ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan ja ystäväni koira. Kello soi viideltä sunnuntai aamulla, eväiden teko, kamojen pakkaaminen ja eikun autoon istumaan kolmeksi tunniksi. Keli oli järkyttävä, oksia lenteli pitkin teitä, puita oli kaatunut minne sattuu, peltikattoja oli irronnut jopa yhdestä isosta hallista. Jyväskylän paviljonki näyttelypaikkana oli kiva, olin itse siellä ensimmäistä kertaa. Edu edusti hyvin ollen luokkansa toinen erinomaisella ja saaden SA:n. Paras uros kisassa Edu sijoittui kolmanneksi ja sai Vara-Sertin. Ystäväni koira voitti oman luokkansa erinomaisella, sai SA:n ja oli lopulta paras narttu kaksi.Valiosertin metsästys siis jatkuu molemmilla, tuloksiin olen silti todella tyytyväinen :)
Vaikka sitä aina miettii miten hullun hommaa tämä on, silti nautin suunattomasti koirien esittämisestä, kuvaamisesta ja ihmisten näkemisestä kehän reunalla.
Rakas ihana Edumies <3