Gracen kuulumisia

Päätös alkaa barffaamaan Gracea oli lähinnä se, että tarjoan sillekkin myös laadukasta ruokaa, vaikka se on jo eläkkeellä jalostuksesta ja näyttelyistä. Näyttelyitä voidaan veteraani-iässä vielä harkita, jos mammaraisessa riittää virtaa :))

Barffausta on takana kuukausi, rehellisesti voin sanoa että ensimmäinen viikko oli ihan kauhea, SE HAJU! Ilmeisesti koko ikänsä melkein nappulalla ja yrjölän puurolla eläneellä koiralla kuona-aineita on huomattavasti enemmän kuin nuorena barffin aloittaneet. Grace haisi ensimmäisen viikon AIVAN KAUHEALTA, sellaiselta mädältä biojäteastialta.  Ajattelin, että ellei se haju kohta lopu alan kävellä kauppaan hakemaan vaan kiltisti nappulasäkkiä. No haju loppui pikkuhiljaa ja enää ei hajua ole nimeksikään siitä mitä se oli alkuaikoina.

Gracella on kevään aikana alkanut kerääntyä hammaskiveä, ajattelinkin että Guru ja Grace saavat synttärilahjaksi hammaskiven poiston. Huvikseni kurkkasin Gracen suuhun ja kappas, melkein kaikki hammaskivi on sulanut pois :O! Hämmästys oli suuri, mitään muuta ei ole muuttunut kuin ruoka. Grace on aina saanut ruokansa kuivana ja "hammasluita"; nyt ruoka on mössöä ja järsittävät luut kanan kauloja. Jos uskomus pitäisi paikkansa, että kuivana syötävät nappulat vähentäisivät hammaskiveä, en siihen oikeen enää jaksa uskoa. Tietty mekaaninen jäystäminen sitä vähentää mekaanisesti.

Kesälomareissu on taas edessä ja ruuat mielessä, katsotaan mihin matkaeväisiin päädyn :))

Kommentit

Suositut tekstit